Työntekijät esittäytyvät
-

 

Mervi Kauppinen

Olen Mervi Kauppinen ja olen viettänyt puolet elämästäni Oulussa. Sukujuureni ovat Kainuussa, ja ehkäpä sen vuoksi nautinkin valtavasti luonnon tarjoamista elämyksistä: metsän tuoksuista ja hiljaisuudesta. Oulussa kaipaan järviä ja vaaroja, mutta onneksi minulla on halutessani mahdollisuus mennä niiden äärelle Kainuuseen.

 

Suhtaudun haasteisiin ja muutoksiin mahdollisuutena. Haluan vaikeissakin tilanteissa löytää asioista niiden positiiviset puolet. Mokia en pelkää, niistäkin voi oppia. Huumori ja positiivinen asenne ovat olennainen osa persoonaani.

 

Minulle on tärkeää kuulla ihmistä, hänen ajatuksiaan ja toiveitaan sekä tarvittaessa tukea häntä elämän eri tilanteissa. Olen työskennellyt erilaisissa ohjaustehtävissä, ja minulle on luontaista lähteä yhdessä etsimään niitä asioita, jotka auttavat ihmistä selviytymään arjessa tai vaikeassa elämäntilanteessa. Meistä jokainen on oman elämänsä paras asiantuntija, ja tämän haluan muistaa jokaisessa kohtaamisessa.

 

Elämänkokemukseni ansiosta tiedän, mitä lapsiperheiden elämä on, ja millaisia kuormittavia tilanteita matkan varrella voi tulla eteen. Elämä on tarjonnut minulle niin ilon kuin surunkin päiviä. Nämä kokemukset ovat pohjana käytännönläheiselle työskentelytavalleni. Työssäni hyödynnän myös ammatillista osaamistani ja olen valmis oppimaan uutta. Jos olen pystynyt tukemaan edes yhtä ihmistä elämän kuormittavassa tai haastavassa tilanteessa, koen tehneeni jotain merkittävää tälle ihmiselle. Ja se on minulle paras palkka tästä työstä.

Joten ota rohkeasti yhteyttä, minulla on aikaa sinulle! 😊

 

 

Henry Kaspala

Minun nimeni on Henry Kaspala ja olen Oulusta. Nautin kesäauringosta, laulamisesta, ystävien ja perheen kanssa ajan viettämisestä, kulttuuritapahtumista sekä yllättäen, kaupoissa käymisestä. Elämä ja ehkä viime vuodetkin ovat opettaneet minulle muutosvalmiutta ja sopeutumista muuttuviin tilanteisiin. Koulutukseltani olen sosionomi (AMK) sekä seksuaaliterapeutti.

 

Henkilönä olen ihmisläheinen, kannustava ja helposti lähestyttävä. Toisaalta olen myös pohdiskeleva, osaan kyseenalaistaa asioita ja olen hienotunteinen. Elämänkokemukseni ovat ohjanneet minua huomioimaan oikeudenmukaisuutta ympärilläni. Kohtaankin ihmiset taustastaan riippumatta yksilöllisesti.

 

Minulla on aiempaa kokemusta muun muassa työstä pakolaisnuorten parissa, kuntoutuksesta sekä Kelan etuuskäsittelystä. Henkilökohtaisesti tärkeä työtehtävä minulle on ollut tulevaisuuden polkujaan pohtivien nuorten kanssa työskenteleminen. Ajattelen, että työ ihmisten parissa on kokonaisvaltaista elämäntilanteissa kohtaamista ja oivalluksien yhdessä tekemistä puolin ja toisin elämän eri osa-alueiden suhteen. Ihmisten arvostava kohtaaminen voisi kuvata hyvin arvomaailmaani.

 

Elämä on opettanut minulle päättäväisyyttä. Haluankin työskennellä psyykkisen terveyden edistämiseksi ja koen voivani omalta osaltani edistää mielen hyvinvointia Opastavan perhetyön perhetyöntekijänä.

 

Ota rohkeasti yhteyttä, jos voisin olla jotenkin avuksi! 😊

 

 

Mervi Kauppinen, puh. 044 4081131

Henry Kaspala, puh. 044 3346138

tai etunimi.sukunimi@hyvanmielentalo.fi