Vapaaehtoistehtävä
Yhtä sirkusta -lastenjuhla Valkean kokoustiloissa la 12.11. klo 13-17. (keikkaluonteinen)
Opastavan perhetyön hanke järjestää lastenjuhlat n. 120 henkilölle yhteistyössä Oulun City Rotaryklubin kanssa. Tapahtuma järjestetään Opastavan perhetyön kävijöille sekä muille alueen perheille tapahtumaa seuraavan lapsen oikeuksien viikon sekä hankekauden päätöksen kunniaksi. Tapahtumassa tuodaan esille vuoden lapsen oikeuksien teemaa: lapsen oikeutta turvallisuuteen sekä hankkeen saavutuksia esimerkiksi kävijäpuheenvuorojen muodossa. Tapahtumassa esiintyy myös pellepariskunta Nelli ja Niilo, taikuri Elias Kvist ja Tempo-orkesteri.
Vapaaehtoisia tapahtumaan tarvitaan avuksi toimintapisteille esimerkiksi pinssien painatukseen ja kasvomaalaukseen, opastamaan juhlavieraita, kettu-maskotiksi sekä muihin avustaviin tehtäviin. Otamme mielellämme vastaan myös ideoita yhdessä toteutettavaksi!
Mikäli kiinnostuit tehtävästä, otathan yhteyttä, niin mietitään yhdessä, voisiko tämä olla juuri sinulle sopiva tehtävä!
Yhteys: Henry Kaspala, perhetyöntekijä, p. 044 334 6138, henry.kaspala@hyvanmielentalo.fi