Huuto avaruuteen -blogi (osa 2)
-

Huuto avaruuteen -blogi (osa 2)

0 kommenttia

Olen SirkkaLiisa, näkymätön lapsi muumitarinoista. Ei edes rusettia hiuksissa eikä mekkoa näkyvillä tai kilikelloa kaulassa osoittamassa, missä kuljen.
Muumitarinoissa lapsi tulee näkyväksi, kun hän suuttuu.
Haluaisin itsekin tulla näkyväksi. Mietin, olisikohan tästä blogikirjoittamisesta tukea tähän toiveeseen.

______________

Onneksi arvostan järkeä, ajattelua
onneksi olen introvertti
onneksi on kirjoja ja elokuvia
(netti myös)
onneksi voin uppoutua niiden avulla toisiin maailmoihin,
niihin rohkeampiin, tunteikkaampiin

Oma elämä, tämä maailma
Niinpä niin

_______________

Kasvun vuodet,
uusia olemassaolon tasoja, 
pieni lapsi ryömii hiekkalaatikossa
ja katsoo laatikon puulaidan yli 

Hätkähdän ja seisahdun,
minkä laidan yli minun olisi
nyt katsottava ja pelästyttävä

Elämän ja kuoleman?

Sekunti, silmänräpäys
       ja kohtaan pimeyden, valon
       yhtä nopeasti kuin lapsen
       katse osuu vihreään nurmikkoon

_______________

seisot kapealla
kallionkielekkeellä,
kuilu on auennut taaksesi,
kuilun takana elämäsi,
jota vietit

näet huoneet,
näet maiseman,
näet turvallisuuden,
näet myös syvän kuilun,
jota et voi ylittää päästäksesi takaisin

Käännyt kallioseinämään päin,
vasemmalla on valkoinen ovi, 
siirryt varovasti oven eteen,
kurkistat sisään

_______________

Toiset elävät maailmalla, toiset eivät

Miten voi elää näkemättä mitään,
ymmärtämättä mitään
Miten voi kuolla ajattelematta elämää ja kuolemaa
Miten voi kuolla elämättä ensin

_______________           

Punaruskean verhon läpi
katson vaaleaa auringonlaskua,
ei enää värejä,
näinä maailmanlopun aikoina

Kerrostalojen tummanpuhuvat, hiljaiset siluetit koristavat verhon tasaista pintaa
Kalenterin päivät eivät sisällä enää muuta kuin nimiä


Kommentit

Ei kommentteja