Hyvinvoiva Pohjoinen -kampanjasta tukea Hyviksen Voice the Taboo-hankkeelle
-

Julkaistu

Hyvinvoiva Pohjoinen -kampanjasta tukea Hyviksen Voice the Taboo-hankkeelle

Lähitapiola Pohjoinen lahjoittaa 160-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi 13 toimijalle tukea toimintaan, Pohjois- ja Keski-Pohjanmaalla.

Juhlavuoden 2023 kunniaksi Lähitapiola Pohjoisen lahjoitukset suunnataan henkisen hyvinvoinnin edistämiseen 13 toimijalle. Avustukset ovat summaltaan 20 000 - 15 000 - 10 000 tai 5000 euroa, yhteensä avustuksia jaetaan 160 000 euroa.

Hyvän mielen talon Voice the Taboo -hanke kurottaa kohti Oulun kulttuuripääkaupunkivuotta 2026. Olemme Oulun kulttuurisäätiön virallinen yhteistyökumppani, jolle on jo myönnetty 80 000 euroa tapahtumavuoden toiminnan toteuttamiseen. Lähitapiola Pohjoisen myöntämä 15 000 euron avustus tulee hyvään tarpeeseen ja vahvistaa Hyvän mielen talon suunnitelmaa ja taloutta kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumien toteuttamiseen. 

Voice the Taboo - anna ääni mielenterveydelle

Sissitaide valtaa Oulun kaupungin vuonna 2023! Mielenterveysyhdistys Hyvän mielen talo ja yhteistyökumppaneina ammattitaiteilijat muuttavat asenteita ja tarttuvat pelottomasti kulttuuri-ilmaston ilmiöihin.

Omaa tai omaisen kokemusta mielenterveyden häiriöistä omaavat sekä eri tavoin psyykkisesti kuormittuneet ihmiset osallistuvat taiteellisen työskentelyyn ja nostavat yhteisötaiteen keinoin esiin mielenterveyteen liittyviä ennakkoluuloja ja stereotypioita. Mielenterveysasioista saa puhua ja vaikka huutaa: minkälaisia ovat ihmisten keinot ilmaista itseään yhdenvertaisina toisten kanssa? Keskustelujen, katuperformanssien, valokuvataiteen, flash mob -tapahtumien ja videoiden kautta annetaan ääni piiloon jääneille kokemuksille ja haastetaan kaupunkilaiset tutkimaan omia luulojaan ja käsityksiään sekä pohtimaan erilaisuuden kokemuksia.

Lähitapiola Pohjoisen lahjoituksen saajat

Hyviksen ohella tukea haavoittuvassa asemassa olevien mielenterveyden ja henkisen hyvinvoinnin tukemiseen saavat:

A-klinikkasäätiö sr, Jokilaaksojen Tiimi ry, Lintulammen asukasyhdistys ry, Mielenvireys ry, MIELI Oulun seudun mielenterveys ry, Nuorten Ystävät ry, Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö sr, Oulun kaupungin nuorisopalvelut, Oulun seurakuntayhtymä, Pelastakaa Lapset ry, SPR Oulun piiri ja VAMOS Oulu/Helsingin Diakonissalaitos sr.

 

Sydämellä näkee hyvän - lämmin kiitos tuesta toiminnallemme sekä hyvää syntymäpäivää ja juhlavuotta Lähitapiola Pohjoinen!

 

Lisätietoa: Solja Peltovuori, solja.peltovuori@hyvanmielentalo.fi ja 041 4667682


Piditkö uutisesta? Jaa se kaverille!