Alkuja ja loppuja - Tiina Seppälän näyttely 1.-30.9.
-

Julkaistu

Alkuja ja loppuja - Tiina Seppälän näyttely 1.-30.9.

Näyttelyn teokset kuvaavat teemoja, joita taiteilija usein käsittelee teoksissaan: haurautta, katoavaisuutta ja sopeutumista uusiin olosuhteisiin.

Taitelija Tiina Seppälä kertoo näyttelystään 'Alkuja ja loppuja':

"Tähän näyttelyyn on koottu teoksia muutaman viimevuoden ajalta. Ne kaikki kuvaavat teemoja, joita usein käsittelen teoksissani: haurautta, katoavaisuutta ja sopeutumista uusiin olosuhteisiin. Ihmisen ja luonnon välillä vallitsee hiuksenhieno tasapaino. Me haluamme kuulua luontoon, vaikka olemmekin etäännyttäneet itsemme niin monin tavoin sen helmasta. Me haluamme tutkia ja suojella sitä itsellemme sopivilla tavoilla esimerkiksi tieteen keinoin, mutta ratkaisut ovat usein keinotekoisia. Tosiasiahan tietenkin on se,että jos me ihmiset häviäisimme maan päältä, niin luonto kyllä korjaisi aiheuttamamme ongelmat alta aikayksikön.

“Liitoskohtia” paperiveistossarjassa olen käsitellyt tuota korjailun tarvetta erilaisia materiaaleja yhdistämällä. Sarjan veistokset koostuvat aina samasta käpymäisestä perusmuodosta, jonka pintaa on korjailtu tai palasia on liitetty yhteen esimerkiksi ompeleilla, raudoilla ja muttereilla. Paperista muokatut hauraan oloiset kuoret ovat yllättävän kovia ja kestäviä, mutta niissä joskus ollut elämä on jo poistunut, poistumassa tai jokin aivan uusi organismi on jo ottamassa niitä asuinsijakseen.

Paperin työstäminen materiaalina on mielenkiintoista, koska sen muokkaaminen vaatii loputtomasti kokeiluja ja äärimmäistä kärsivällisyyttä. Minua myös kutkuttaa ajatus siitä, että pystyisin tavallaan palauttamaan puusta valmistetun paperin luontoon tekemällä siitä veistoksen, joka käsittelee omaa suhdettani ympäristöön.

Paperin lisäksi käytän paljon materiaalina myös savea ja viime vuosina olen tehnyt erityisesti kokeiluja keramiikan parissa. Keramiikkassa viehättää tekniikan ikiaikaisuus ja jälleen kerran se, että niin hauraasta materiaalista saadaan kovaa ja kestävää polttoprosessin kautta. Ideani lähtevät usein muodosta ja saven pehmeä muovailtavuus saa sormet syyhyämään ja mielikuvituksen laukkaamaan. Saven pintaa voi myös muokata ja patinoida niin, että sen saa halutessaan näyttämään jopa ihan eri materiaalilta.

“Kantakääpä” teos koostuu 31:stä kääpämäisestä muodosta, joissa on epäilyttävästi jotain meille kaikille ihmisille tuttua. Neljästä pienoisveistoksesta koostuva “Alut” veistossarja kuvaa elämän alkua siemenkotaa muistuttavissa muodoissaan. 

Itselleni parhaiten mieleen jäävät yleensä taideteokset, jotka saavat minut hiljaa mielessäni hieman naurahtamaan. Huumorin ja traagisuuden sopiva yhdistelmä lienee se, mitä useimmiten tiedostamatta tavoittelen. Taiteen ei tarvitse aina olla kuoleman vakavaa, mutta surkuhupaisaa ja hieman selkäpiitä karmivaa se voisi olla enemmänkin."

Alkuja ja loppuja näyttely on nähtävissä 1.-30.9.2021 Hyvän mielen talolla talon ollessa auki.


Asiasanat


Piditkö uutisesta? Jaa se kaverille!