Yksin ei pidä jäädä koskaan

Tästä kuuntelemaan Uudestaan

 

Kuvaaja: Tuuli Nikki

 

Jokainen kohtaa elämänsä aikana kriisejä. Uskallan väittää, ettei ole olemassa ihmistä, jonka mielenterveys ei horjuisi jossain vaiheessa elämää. Se on täysin luonnollista. On ok olla rikki. On ok antaa itsensä itkeä, se puhdistaa.

Olen kulkenut pitkän matkan alkoholiongelman kanssa painineesta epävarmasta naisesta pisteeseen, jossa olen nyt. Tiellä on ollut paljon mutkia ja töyssyjä, mutta vältin pahimmat umpikujat hakemalla apua. Lopetin päihteiden käytön vuonna 2015 myönnettyäni itselleni, että olin alkoholisti. Minulla on aina ollut kova pää, ja ajattelin pärjääväni yksin. Ja niin minä pärjäsin, koska pakotin itseni siihen. Selvinpäin aloin tutkiskella itseäni. Oli käsittämätöntä tajuta, etten oikeastaan tuntenut itseäni tai tiennyt kuka minä olen. Siitä alkoi pitkä tutkimusmatka.

Olin vähällä ratketa, kun paras ystäväni kuoli seuraavana vuonna. Se oli elämäni kamalin päivä. Purin tunteitani musiikkiin, mutta en käsitellyt asiaa juuri sen enempää. Silloin vielä ajattelin, että selviäisin yksin. Että oli pakko selvitä. Ja niin minä taas tein. Pitkässä parisuhteessani jouduin toistuvasti petetyksi. Alkoholi kävi mielessäni usein kieriessäni itsesäälissä ja kokiessani olevani maailman rumin ja kamalin ihminen. En kuitenkaan ratkennut. Olin päättänyt niin. Ja jälleen pakotin itseni selviämään.

Lopulta näin valoa tunnelin päässä, sain jotenkin itseni ylös sohvan pohjalta, ja elämäni alkoi kirkastua. Ymmärsin oman arvoni ja osasin lähteä suhteesta. Aloin miettiä hyvinvointiani, ja ensimmäistä kertaa tunsin itseni itsevarmaksi ja upeaksi. Ensimmäistä kertaa koin rakastavani itseäni. Oivalsin, että päästäkseni irti suhteestani, minun oli haettava apua, jotten menettäisi luottamustani muihin ihmisiin. Niinpä hakeuduin keskusteluavun piiriin ja purin sydäntäni toiselle ihmiselle. Usein riittää, että joku on läsnä ja oikeasti kuuntelee.

Kävin juttelemassa säännöllisesti, ja lopulta puheeksi tuli adhd, jota olin aiemminkin epäillyt. Ryhdyttiin tutkimuksiin ja pian minulla oli diagnoosi ja lääkitys. Se toi selityksen kaikelle, koko elämälleni, ja se oli äärimmäisen helpottavaa. Nyt näyttää siltä, että saan myös kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosin, jonka koen olleen vähän yllättävämpi. Olen kuitenkin täysin sujut sen kanssa. Ymmärrän itseäni taas huomattavasti paremmin, ja niin tekevät myös läheiseni. Parhaillaan odotan alkavaa psykoterapiaa. Pääsen siellä kaikessa rauhassa käsittelemään kokemiani kriisejä.

Olen kiitollinen, että lopulta hain apua. Että ymmärsin, ettei minun tarvitse selvitä kaikesta yksin. Sain apua monenlaisiin mielenterveydellisiin haasteisiin, ja koen, että arkeni on nyt huomattavasti tasapainoisempaa. Avun pyytäminen ei todellakaan ole noloa. Päinvastoin. Asioiden kanssa ei koskaan pidä jäädä yksin.

"Kun ei elämää voi ennustaa, 

niin miten sitä nuorempan 

ois voinu varoo tai pelkää tulevaa? 

Mutta mua ei 

määritä mun menneisyys, 

kun jokaiselle meistä löytyy syy 

muuttaa suuntaa ja jatkaa eteenpäin."
Sana - Uudestaan


teksti: Sana, muusikko