Julkaistu 24.03.2023 Huuto avaruuteen -blogi (osa 2) Olen SirkkaLiisa, näkymätön lapsi muumitarinoista. Ei edes rusettia hiuksissa eikä mekkoa näkyvillä tai kilikelloa kaulassa osoittamassa, missä kuljen. Muumitarinoissa lapsi tulee näkyväksi, kun hän suuttuu. Haluaisin itsekin tulla näkyväksi. Mietin, olisikohan tästä blogikirjoittamisesta tukea tähän toiveeseen. ______________ Onneksi arvostan järkeä, ajattelua onneksi olen introvertti onneksi on kirjoja ja elokuvia (netti myös) onneksi voin uppoutua niiden avulla toisiin maailmoihin, niihin rohkeampiin, tunteikkaampiin Oma elämä, tämä maailma Niinpä niin _______________ Kasvun vuodet, uusia olemassaolon tasoja, pieni lapsi ryömii hiekkalaatikossa ja katsoo laatikon puulaidan yli Hätkähdän ja seisahdun, minkä laidan yli minun olisi nyt katsottava ja pelästyttävä Elämän ja kuoleman? Sekunti, silmänräpäys ja kohtaan pimeyden, valon yhtä nopeasti kuin lapsen katse osuu vihreään nurmikkoon _______________ seisot kapealla kallionkielekkeellä, kuilu on auennut taaksesi, kuilun takana elämäsi, jota vietit näet huoneet, näet maiseman, näet turvallisuuden, näet myös syvän kuilun, jota et voi ylittää päästäksesi takaisin Käännyt kallioseinämään päin, vasemmalla on valkoinen ovi, siirryt varovasti oven eteen, kurkistat sisään _______________ Toiset elävät maailmalla, toiset eivät Miten voi elää näkemättä mitään, ymmärtämättä mitään Miten voi kuolla ajattelematta elämää ja kuolemaa Miten voi kuolla elämättä ensin _______________ Punaruskean verhon läpi katson vaaleaa auringonlaskua, ei enää värejä, näinä maailmanlopun aikoina Kerrostalojen tummanpuhuvat, hiljaiset siluetit koristavat verhon tasaista pintaa Kalenterin päivät eivät sisällä enää muuta kuin nimiä