-

Päiväretki Kierikkiin

11.10. klo 10-17 Kierikkikeskuksella

Retkellä kivikauden kylässä tutustutaan argeologiseen näyttelyyn, päästään kokeilemaan kivikauden selviytymistaitoja sekä nautitaan eväitä nuotion äärellä. Retkelle sopii 20 henkilöä.

Ohjelma:

klo 10.00: Lähtö Hyvän mielen talolta.

klo 11.00: Tutustuminen argeologiseen näyttelyyn ja lyhytelokuviin. Päänäyttelyssä on uusi kiinnostava luontoretki kivikaudelle-osio, missä esitellään Pohjois-Pohjanmaan luonnon kehittymisvaiheita jääkaudelta nykyaikaan asti. Keskuksen auditoriossa on myös mahdollisuus katsoa Aurinkokivi- ja Ajan askeleita – elokuvat (yht. 40 min). Kierikissä on myös Pihkapuoti, mistä voi ostaa kivoja tuotteita, kuten pehmoeläimiä ja ihastuttavia kivikoruja- ja esineitä.

klo 12.00: Lounas Hotelli Kierikinhovissa.

klo 13.00: Opas johdattaa ryhmän kivikauden kylään, jossa perehdytään toiminnallisesti kivikauden ihmisten elämään. Kivikauden kylässä päästään ohjatusti kokeilemaan muinaisjousella ampumista ja kiviesineen tekemistä hiomalla. Lopuksi tutustaan muinaisia metsästystapoja esittelevään ansapolkuun. Säänmukainen vaatetus on suotavaa.

klo 15.00: Nuotiolla retkieväitä: makkaraa sekä nokipannukahvit ja pullaa.

klo 16.00: Paluukyyti Hyvän mielen talolle lähtee, perillä klo 17 mennessä.

Hinta 10e (sis. bussikuljetuksen Hyvän mielen talolta, ohjelman, lounaan ja nuotiokahvit)

Ilmoittautuminen ja erityisruokavaliotiedot 3.10. mennessä Janicalle p. 044 311 4140/janica.rahja@hyvanmielentalo.fi