Hyvän mielen talon kevätkokous siirtyy myöhemmin pidettäväksi

Hyvän mielen talon kevätkokous siirtyy myöhemmin pidettäväksi

09.04.2020

 

Hyvän mielen talon hallitus on hyväksynyt vuoden 2019 tilinpäätöksen esitettäväksi yhdistyksen kokoukselle. Yhdistyksen kevätkokous on aiemmin ilmoitettu pidettäväksi huhtikuussa, mutta poikkeustilanteen vuoksi kokous siirtyy myöhemmin pidettäväksi.  Ajankohta ilmoitetaan kunhan tilanne jollakin tavalla normalisoituu.

Vuonna 2019 yhdistyksen toimintaan saatiin mukaan paljon nuoria aikuisia, kun kohtaamispaikkatoiminnan lisäksi nuorten aikuisten Mielipaletti-toiminta käynnistyi ja palasi palveluihin vakinaisena toimintamuotona. Yhdistyksen kohtaamispaikkatoimintaa rasitti heinäkuusta joulukuuhun kestänyt vesivahingon aiheuttama remontti. Vuokranantajan paneutui remonttiin huolella ja erilaiset työvaiheet tehtiin perusteellisesti, jotta suojeltu Talousseuran talo tuli korjattua asianmukaisesti.

Yhdistyksen omistukseen vuonna 1994 hankittu Rokuan huoneisto myytiin loppuvuodesta. 

Hyvän mielen talon vuoden 2019 tilinpäätös on 23 304,56 euroa ylijäämäinen. Tilintarkastajat ovat antaneet tilipäätöksestä oman tarkastuskertomuksensa.

Hallituksen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen käsittelyyn yhdistyksen kokouksessa palataan siis myöhemmin koolle kutsuttavassa kokouksessa.

 

Lisätietoa: Solja Peltovuori, tj. 

solja.peltovuori@hyvanmielentalo.fi

041 4667682

Takaisin tapahtumalistaan