Vapaaehtoistoiminta

Vapaaehtoisten tarinoita

Olen Raija Paasovaara, Hyvän mielen talon aktiivinen vapaaehtoinen. Olen toiminut Hyvän mielen talolla vapaaehtoisena noin kuuden vuoden ajan. Tätä ennen olen tehnyt vapaaehtoistyötä myös muualla. Vapaaehtoistyöni pääsisällöt ovat kokemuskouluttajana ja Prospect-ohjaajana toimiminen, omaisfoorumitoiminta, osallistuminen Elävään kirjastoon sekä ryhmien vetäminen. Aiemmin olen ohjannut Unelmakartta-kurssia ja naisten ryhmää, mutta tällä hetkellä vedän omaisille Omaisten porinapiiri -ryhmää.

Vapaaehtoistoiminta on minulle elämäntapa. Ilman Hyvän mielen taloa minulla ei olisi juuri mitään mielekästä tekemistä ja toimintaa. Muut harrastukset, esimerkiksi uiminen, eivät nimittäin korvaa sitä, mitä mahdollisuuksia Hyvän mielen talo tarjoaa. Hyvän mielen talo tukee hyvinvointiani. Talolla ja sen toiminnoissa minua arvostetaan sellaisena kuin olen. Minun ei tarvitse esittää mitään roolia.

Vaikka vapaaehtoistyö enimmäkseen tuottaakin iloa ja tuntuu hyvälle, siihen voi välillä myös väsyä. Hyvän mielen talo tarjoaa vapaaehtoisilleen kuitenkin työnohjausta tarinateatterin muodossa. Tätä mahdollisuutta käytän hyväkseni.

Omien kokemusteni perusteella suosittelen vapaaehtoistyötä uusille, vähänkään toiminnasta kiinnostuneille henkilöille. ”Kun antaa, niin myös saa!”

Raija Paasovaara
Kokemuskouluttaja

Prospect-ohjaaja
Omaisfoorumin jäsen
Omaisryhmän ohjaaja

Lue lisää vapaaehtoisten tarinoita tästä.