- jukka.jpg

Jukka Torvela on syntynyt vuonna 1952 Haukiputaalla. 33 vuotta sitten Jukka löysi elämänkumppanikseen Kainuun tytön Anna-Liisan. 1981 pariskunta muutti Ouluun. Jukka kävi konepiirtäjäkoulutuksen, jonka jälkeen hän toimi alansa töissä muutamassa firmassa. Sen jälkeen Jukka kouluttautui puusepäksi ja työskenteli muutaman vuoden niissä hommissa, kunnes joutui jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle. Nelisen vuotta sitten Jukka ja Anna-Liisa muuttivat takaisin maalle, Yli-Iihin.

 

Eläkkeellä hänellä on ollut aikaa enemmän harrastuksille, joista yhtenä on maalaaminen. Jukka on opiskellut hiilipiirustusta ja pastellimaalausta kansalaisopistoissa. Törmättyään taiteilija Martti Valkoseen vuonna 2004 Jukka innostui öljyvärimaalauksesta. Martti opasti Jukan alkuun öljyvärimaalaamisessa ja opiskelu jatkui myöhemmin Limingan taidekoulussa. Näyttelyitä Jukka on järjestänyt asuinympäristön kunnissa ja vähän kauempanakin.

 

Lisäksi Jukan harrastuksiin kuuluu kesäaikana isohkon puutarhan hoitaminen, jonka hän kokee luovaksi työksi. Rakas harrastus on myös puutyöt. Tässä näyttelyssä puutyötaidetta edustaa polttopiirrostaulut, joita kukaan muu taiteilija ei tiettävästi näillä korkeuksilla tee.

 

"Kun olin suuri/kuvittelin suuria./Olen kasvanut/pieneksi, tullut jälleen/itseni kokoiseksi", Jukka siteeraa taiteilija Esko Limingojan runoa ja jatkaa, "minulle on suuri kunnia järjestää näyttely Hyvän mielen uutukaisessa galleriassa".

 

Yhteystiedot: Jukka Torvela

                         Maalismaantie 568

                         91200 YLI-II

 

                        puh. 041 - 441 3940

                        sähköposti: jukka.torvela@pp.inet.fi

 
 
Hyvän mielen talo ry
Käyntiosoite: Puusepänkatu 4
Postiosoite: PL 266, 90101 Oulu
Puhelin: 044 311 4160, 041 463 5712
Faksi: 08 312 0195
Sähköposti: info [-at-] hyvanmielentalo.fi