Ajankohtaista
Heikki Länkisen teoksia - Punaisista poluista seremoniallisiin rituaaleihin Hyvän mielen galleriassa 3.3.-31.3.

Viime vuonna taiteen maisteriksi Lapin yliopistosta valmistunut Heikki Länkinen esittelee maalauksiaan Hyvän mielen galleriassa. Näyttelyn avajaisia vietetään keskiviikkona 3.3. kello 16-17.30.
Näyttely kantaa nimeä Punaisista poluista seremoniallisiin rituaaleihin. Länkisen työt on maalattu raa'alla kädellä ja vahvoin vedoin värejä säästelemättä.
Heikki Länkinen on 34-vuotias oululainen taitelija. Hän on opiskellut myös maineikkaassa Limingan taidekoulussa, josta valmistui vuonna 1998. Länkinen on erikoistunut erilaiseen talvitaiteeseen. Hän on opettanut lumi- ja jääveistoa sekä aikuisille että nuorille. Tila- ja ympäristötaide on ollut vuosia Länkisen taiteessa vahvasti mukana.
Länkinen on monien projektien lisäksi järjestänyt aikaisemmin kaksi näyttelyä. Ensimmäinen oli vuonna 2004 Tromssan kaupunginteatterin aulassa tilainstallaatio The Red Room of Happiness. Toinen näyttely Naamion takaa oli lopputyönäyttely Galleria Kajossa Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa 2007.
Takaisin uutislistaan
