Rinnalla kulkemassa

Rinnalla kulkemassa

06.06.2016

Nuoruudessani toimin noin kolmen vuosikymmenen ajan Kansaneläkelaitoksen asiantuntijalääkärinä, lopetin homman kymmenkunta vuotta sitten. Tehtäviini kuului antaa asiantuntijalausuntoja pitkäaikaissairaiden vammais- ja hoitotukihakemuksista. Lausuntoni annoin lääkärinlausuntojen perusteella ja varsinainen päättäjä sitten teki päätökset minun lausuntoni perusteella.

Jouduin kysymään itseltäni, mitä on läheisen antama hoito mielenterveyspotilaalle? Hoito, jota yhteiskunnan kuuluu tukea?

Kelan yleisohje on suunnilleen seuraava. Oikeus tukeen saattaa olla henkilöllä, jonka toimintakyky on heikentynyt vähintään vuoden ajan. Tällöin hänellä on huomattavia vaikeuksia esimerkiksi huolehtia itsestään (esim. peseytyä ja pukeutua), selviytyä välttämättömistä kotitaloustöistä tai selviytyä työ- ja opiskelutehtävistä.

Ohimenevää alakuloisuutta, melankoliaa tai surua kutsutaan julkisuudessa usein virheellisesti masennukseksi. Tietysti tällaisessakin tilanteessa läheisten antama tuki on tarpeellista, mutta ”oikea” masennus tai psykoottinen mielen sairaus on kuitenkin jotakin muuta.

Ylle kirjaamani Kelan yleisluontoinen ohje antaa aika hyviä viitteitä. Masentunut ihminen ei jaksa, häntä eivät tavalliset asiat jaksa kiinnostaa. Vuorokausirytmi menee helposti sekaisin: iltaisin ei pysty nukahtamaan, aamuöisin herää eikä saa enää unta, aamupäivät nukuttaa. Aloitekyky on alamaissa, peseytyminen tai syöminen eivät välttämättä ole ollenkaan tärkeitä asioita puhumattakaan vaativasta opiskelusta tai työstä. Psykoottisesti sairaan todellisuudentaju on usein heikentynyt ja katse on suuntautunut omaan sisäiseen elämään.

Miten läheinen osaa auttaa?

Mielenterveysongelmansa ympäröimä ihminen haluaisi, että häntä kuunnellaan. Että läheiset kuuntelevat, antavat tukea ja auttavat eteenpäin. Kuitenkin on hyvin usein niin, että he eivät sitten jaksakaan puhua, eivät osaa tai uskalla avautua. He ovat avuttomia. Myös läheiset ovat avuttomia, vähintäänkin neuvottomia. Eikä löydy mitään kaavaa, millä juuri minä voisin lähestyä tai auttaa kanssakulkijaani.

Tämän maailman kiireisessä sykkeessä ”terveet” läheiset ovat useinkin aikatauluttaneet päivänsä niin, että erilaisessa rytmissä elävän mielenterveyskuntoutujan kanssa ei edes helposti löydy niitä yhteisiä hetkiä, jolloin luottamuksellinen ja kiireetön keskustelu olisi mahdollista. Läheisen pitäisi osata pysähtyä. Pitäisi ottaa kuunteluasenne. Kuunnella vaikka hiljaisuutta, olla lähellä, koskettaa. Löytää luottamus ja empatia. Joskus, jonakin hetkenä sanat tulevat.

Eduskunta pui paraikaa omaishoitolain uudistusta. Sosiaali- ja terveysvaliokunta tulee kuulemaan vielä myös mielenterveystyön asiantuntijoita. Tavoitteenamme on, että mielenterveyspotilaankin omaiset pääsevät samalle viivalle muiden omaishoitajien kanssa.

Mielenterveysasiakkaan probleemat ja avun ja hoivan tarve ovat monessa suhteessa erilaisia, kuin esimerkiksi aivohalvauksen kokeneen vanhuksen. Silti omaisen tai läheisen avun ja huolenpidon tarve voi olla vähintään yhtä suuri joskin ehkä erityyppinen. Oma vaikeutensa on, että hoidon tarpeen kriteerit saadaan virallisissakin yhteyksissä vastaamaan sitä sitovuutta ja hoivalle omistautumista, mitä mielenterveysasiakkaan läheiseltä toisinaan tarvitaan.

Takaisin blogikirjoituksiin